GSK, Hel­sin­gin yli­opis­to ja HUS sol­mi­vat raa­mi­so­pi­muk­sen yh­teis­työs­tä

Uuden raamisopimuksen myötä GSK, Helsingin yliopisto ja HUS aloittavat laajan yhteistyön useilla lääketieteen erikoisaloilla.

Helsingin yliopisto ja HUS ovat vuoden sisällä solmineet tutkimusyhteistyötä koskevia puitesopimuksia useiden merkittävien lääkealan yritysten kanssa. Uusin yhteistyökumppani on GSK.

– Sopimus on jatkoa hankkeille, jonka osapuolina ovat HUS ja Helsingin yliopisto yhdessä sekä kansainvälinen lääkeyhtiö. Tällaisella yhteistyöllä tavoitellaan muun muassa kliinisten tutkimusten lisäämistä kampuksella, terveydenhuollon vaikuttavuuden ja kustannustehokkuuden parantamista sekä uusia tutkimusmahdollisuuksia lääkäreille, tutkijoille ja opiskelijoille, kertoo lääketieteellisen tiedekunnan dekaani, professori Risto Renkonen.

– HUS on avannut aktiivisesti ovia yritysyhteistyön suuntaan viimeisen vuoden ajan. Olisi hienoa jos kaikilla potilaalla olisi joskus oikeus ja mahdollisuus osallistua kliiniseen tutkimukseen. Potilaat ovat keskiössä kun kehitetään uusia turvallisia, tehokkaita ja yksilöllisiä hoitoja, sanoo HUS:n tutkimusjohtaja, professori Anne Pitkäranta.

GSK on viime aikoina pyrkinyt aktiiviseen yhteistyöhön yliopistojen kanssa ja perustanut sitä varten erityisen Discovery Partnerships with Academia (DPAc) -ohjelman. Yliopistojen tutkimusryhmät voivat esittää ohjelmaan lupaavia lääkekehitysideoita. Jos ehdotettu idea läpäisee GSK:n tiukan arvioinnin, käynnistetään yhteistyöprojekti, jossa akateemiset tutkijat voivat hyödyntää lääkeyrityksen laajaa asiantuntijajoukkoa ja infrastruktuuria sekä saada rahallista tukea tutkimuksen eteenpäin viemiseen.

– Uudet lääkekeksinnöt kehitetään nykyisin yhä useammin yhteistyössä lääkeyritysten ja akateemisten tutkimusryhmien välillä. Yhteisenä tavoitteena on entistä parempien lääkehoitojen tuominen potilaiden käyttöön, sanoo GSK:n lääketieteellinen johtaja, dosentti Juhana J. Idänpään-Heikkilä.

– Sopimus Helsingin yliopiston ja HUS:n kanssa on jälleen konkreettinen esimerkki siitä, että Suomen terveysalan kasvustrategia tuottaa tulosta.

Yhteistyö on käynnistynyt lupaavasti

DPAc-ohjelman Euroopan johto kävi helmikuussa 2017 esittelemässä ohjelmaa yliopiston ja HUS:n Academic Medical Center Helsingin (AMCH) tutkijoille. Yleisen esittelyn lisäksi tutkijoilla oli mahdollisuus tavata henkilökohtaisesti GSK:n edustajia ja esittää ehdotuksia yhteistyöprojekteiksi.

– Tapaamisiin osallistui tutkijoita yli 20 tutkimusryhmästä, ja osa ehdotuksista on johtanut jatkokeskusteluihin GSK:n kanssa. Ryhmille on annettu myös neuvoja mihin suuntaan tutkimusprojektia tulisi kehittää, jotta siitä voisi tulevaisuudessa muodostua yhteistyöprojekti DPAc:in kanssa. Uusi DPAc-vierailu on jo myös suunnitteilla, kertoo tapaamista koordinoinut lääketieteellisen tiedekunnan tutkimusohjelmayksikön johtaja, apulaisprofessori Henna Tyynismaa.

Tyynismaa muistuttaa, että DPAc-ohjelman haku on jatkuva; yhteistyöideoita voi siis esittää jatkuvasti, ja palaute on luvattu antaa noin viikon kuluessa. DPAc on kiinnostunut erityisesti alku- eli discovery-vaiheen lupaavimmista lääkekehitysideoista.

Tutkimuksesta tukea myös kansantalpoudelle

Academic Medical Center Helsinki (AMCH) on useilla eri mittareilla Euroopassa kymmenen ja maailmalla 50 parhaan lääketiedeyhteisön joukossa. Tutkimustietoa myös viedään tehokkaasti käytäntöön: viimeisen 10 vuoden aikana HUS:ssa on tehty keskimäärin kerran viikossa sairauksien diagnostiikkaan tai potilaiden hoitoon vaikuttava uudistus, joka on perustunut kampuksella tehtyyn tutkimukseen.

– Meillä on paljon korkeatasoista tutkimusta kampuksella, mutta toistaiseksi olemme olleet vähemmän aktiivisia sen soveltamisessa. Yksi Helsingin yliopiston strategisista muutoksista on se, että toiminnan tavoitteeksi on tutkimuksen ja opetuksen lisäksi asetettu myös taloudellisen kasvun tuottaminen Suomen hyväksi, Renkonen sanoo.

Kuluneen vuoden aikana Helsingin yliopisto ja HUS ovat solmineet kahdeksan raamisopimusta kansainvälisten lääkeyhtiöiden sekä isojen terveysteknologiayritysten kanssa. Sopimukset ovat vaatineet pitkän valmistelun, mutta nyt olemme pääsemässä varsinaisen yhteistoiminnan kehittämiseen, Renkonen toteaa tyytyväisenä.

Lisätietoja:

Dekaani Risto Renkonen, Helsingin yliopisto, puh. 02 941 25111, risto.renkonen@helsinki.fi
Tutkimusjohtaja Anne Pitkäranta, HUS, puh. 040 643 0511, anne.pitkaranta@hus.fi
Lääketieteellinen johtaja Juhana J. Idänpään-Heikkilä, GSK, puh. 050 420 0414 juhana.j.idanpaan-heikkila@gsk.com